Mietin maailman epäoikeudenmukaisuutta ja luonnon tuhoutumista – en halua meille esimerkiksi toista autoa – mutta paasaaminen ja pahan olon tuottaminen eivät ole minusta paras tapa murtaa ihmisten muuria.” Näin kertoi Anna-lehden haastattelussa Siskonpedistä ja Hyvistä ja huonoista uutisista tuttu näyttelijä Niina Lahtinen.

Tämä laittoi minut miettimään sitä, miten ympäristöasioista meille yleensä kerrotaan. Valitettavan usein se taitaa juuri olla paasaamista ja pahan olon tuottamista. Osittain sekin on hyvä asia, sillähän herätellään ihmisiä. Mutta väittäisin, että enää harvoille tulee täytenä yllätyksenä se, että ilmasto on muuttumassa. Ympäristömme on kemikalisoitumassa. Ja että Itämeri vetää viimeisiään.

Ne teistä, jotka ovat kuunnelleet tai lukeneet Jari Sarasvuota, ovat ehkä törmänneet hänen ajatuksiinsa armosta ja anteeksiannosta. Jari on puhunut myös siitä, miten ihmisten tulee saada vaikuttaa asioihin. Siitä miten lohduttomalta esittäytyy sellainen maailma, jossa yksilö ei voi vaikuttaa. Eikö sinustakin olisi lohdutonta elää sellaisessa maailmassa?

Jos käännämme tämän ajattelumallin ympäristöä kohti, puhutaan nyt sitten ilmastosta tai Itämerestä, olemme suuren ajatusmallimuutoksen tarpeessa. Emme saa enää ajatella, että meidän pitää ja ON PAKKO, tehdä jotain, vaan että me SAAMME tehdä jotain. SAAMME tehdä hyvää, joka muuttaa maailmaa paremmaksi. Me SAAMME vaikuttaa.

Teon, jonka SAAT tehdä, ei tarvitse olla suuren suuri. Kaikkien ei tarvitse muuttaa elämäänsä radikaalista, mutta jokaisen on muutettava hieman.

Kun me teemme pieniä hyviä tekoja toistuvasti saavuttaaksemme jotain yhteistä hyvää, haluamme tehdä sen asian uudelleen ja uudelleen. Teemme niin, koska siitä tulee meille hyvä mieli. Ja lopulta toiminnasta tulee rutiinia. Me opetamme hyvän tavan lapsillemme, kerromme kaverille eli laitamme hyvän kiertämään.

Mitä sitten on niitä hyviä pieniä tekoja, joita me jokainen voimme tehdä. Tämä ei välttämättä vaadi suuria kulutusmuutoksia vaan hieman ajatusta mukaan vaikkapa jokapäiväiseen kauppareissuun.

Mieti, mitkä kosmetiikkatuotteet, pesuaineet ja kodin siivousaineet oikeasti ovat tarpeellisia?

Minun mielestäni esimerkiksi WC-pöntön hajusteet ovat täysin turhia.

Tai jokaiselle ruumiinosalle erikseen tarkoitettu kosteusvoide. Ei se silmäluomi tiedä tarvitsevansa erilaista kohtelua kuin sentin päässä oleva poskipää.

Tai hiustenhoitotuotteet, jossa on UV-suoja. Hius on kuollutta ainesta, ei sitä tarvitse suojata UV-säteiltä.

Tai kasvorasvat, joissa on UV-suoja. Suojan määrä on yleensä mitätön ja talven pimeinä kuukausina jopa ihan tarpeeton.

Tai synteettiset hajusteet. Puolisokin löydetään joidenkin tutkimusten mukaan ennemminkin tuoksun kuin näön avulla. Jokainen voi itse miettiä haluaako peittää oman tuoksunsa kemikaalien alle.

Jokainen meistä voi miettiä näitä asioita omalla kohdallaan. Jos kaupassa on vaihtoehtona kaksi shampoopulloa, itse käytän kahta periaatetta. Valitsen hajusteettoman tai sitten sen, jossa tuoteseloste on lyhin. Eli kemikaaleja on vähiten. Jos oikein hifistelee voi opetella  lukemaan INCI-hakemistoa ja bongaamaan listasta ne epätoivotuimmat kemikaalit.

Pienillä teoilla, askel askeleelta, me SAAMME vaikuttaa ympäristön kemikaalikuormaa vähentävästi. Ja toivottavasti tällä vaikutetaan välillisesti myös kemikaalien valmistajiin, jotta heillekin menisi jakeluun periaate, että vähempikin riittää.

Juhani Tammisen sanoja lainatakseni KISS KISS, keep it simple stupid.

Kirjoitus on muokattu pitämästäni puheesta Helsingin Yliopiston Tiedekulman ”Itämeren kemikalisoituminen” -keskustelutilaisuudesta 15.5.2014. Kanssani stagelle nousivat mikrobiologi Marko Virta (keskellä) ja vesitutkija Jaakko Mannio.