shutterstock_joyless_blog

Mikä on, kun viestimme ei mene perille ihmisille? Miksi toimintatavat eivät muutu, vaikka perustelin kaiken aivan loogisesti ja faktoihin pohjautuen?

Tätä viikkoa on (jokaisen oman näkökulman mukaan) varjostanut tai värittänyt hallituksen ehdottamat pakkolait ja niiden palkkoja alentavat vaikutukset. Tänään mieltä ilmaistaan jättäytymällä töistä kotiin ja kerääntymällä turuille ja toreille tuomaan esiin omaa mielipidettään. Tilanne kärjistyi tähän, vaikka pääministerimme Sipilä vetosi kansaan linjapuheessaan aiemmin tällä viikolla. Puhe ei kansan syvissä riveissä saanut aikaan sykähdyttävää halua toimia toisin tai herättänyt talkoohengen loimua. Miksi näin?

Minä olen insinööri. Vaikka koulutustitteli on tekniikan tohtori, sykkii rinnassani todellinen insöörin sydän. Hurmaannun numeroista ja niiden pyörittelystä loogiseksi päättelyketjuksi ja päätösten tueksi. Koulussa rakastin matematiikkaa ja yliopistossa koodaamista. Niiden pettämätön loogisuus oli turvallista ja muistan syvästi kärsineeni myöhemmällä iällä käydyillä kasvatustieteen kursseilla.

Minun korvaani pääministerin puhe olikin vakuuttava. Se sisälsi numeroita, faktaa, loogista päättelyä ja ihan pikkaisen puhekielen ilmaisuja. Juuri sen verran kuin insinöörin puheessa onkin sallittu. Ymmärrän silti puheen saaman kritiikin, jonka on erittäin hienosti kiteyttänyt Katleena Kortesuo Ei oo totta -blogissaan: ”Numeroiden ohella pitäisi kuitenkin vedota myös tunteisiin. Tämän saisi aikaan puhumalla ihmisyksilöistä, kertomalla vertauksia ja tiiviitä tarinoita sekä käyttämällä tehokkaampaa retoriikkaa.” Tämä on kautta aikojen ollut meidän insinöörien ja sanalla sanoen kaikkien tietotyötä tekevien akilleen kantapää. Ongelma ei ole niinkään työn sisällössä ja tuloksissa. Ongelma tulee esiin, kun niistä pitäisi viestiä muille ihmisille, jotka (meidän mielestä valitettavan usein) eivät ole insinöörejä.

Jaoin pari viikkoa sitten LinkedIn:iin Kansan Uutisten jutun Elintasomme valuu jäteveteen. Eräs insinööri kommentoi juttua, koska se sisälsi termivirheitä. Lisäksi hän huomio, että ongelmaahan ei oikeastaan ole, koska tekniset ratkaisut jäteveden tehokkaammalle käsittelylle kyllä olisi. Molemmat kommentit olivat tosia, mutta heijastivat juuri ne insinöörin ajattelun jäykkyydet, jotka meitä rajoittavat:

1. Kun insinööri on keksinyt tekniselle ilmiölle termin, kansantajuiset selitykset samasta asiasta ovat kiellettyjä.

Jätevesiä ei mitenkään voi sihdata puhtaaksi, koska sihtaaminen tarkoittaa suodatusta ja me kaikkihan tiedämme, että jätevesiä puhdistetaan mekaanis-fysikaalis-biologisella menetelmällä, jossa typpeä poistetaan denitrifikaatio-nitrifikaatio -menetelmällä. Tämä latelu ryöpäyttää insinöörin mieleen serotoniinin ilotulituksen. Kaikki muut klikkasivat toisen lauseen kohdalla YouTuben kissavideoon.

2. Kun insinööri on keksinyt teknisen ratkaisun maailman ongelmiin, hän ei voi käsittää, etteivät kaikki tajua sen hienoutta tai edes olemassaoloa.

Olemme juomavedenkäsittelyssä käyttäneet vuosikymmeniä sellaisia puhdistustekniikoita, joilla voisimme poistaa myös jätevesistä lääkeaine- ja kosmetiikkajäämät. Mutta pahus vieköön, kun tämä yhteiskunta tai yksittäinen ihminen ei olekaan pelkkä loogisia käskyjä ja ohjeita toteuttava robotti. On jumalaisen helppoa ladella loogisia totuuksia maailmalle, mutta on aivan turha odottaa pelkästään niiden saavan aikaan muutoksia ihmisissä.

Laihdut, kun kulutat enemmän kaloreita kuin syöt.
Suomen lain mukaan ihmisen tappaminen on rikos eikä niin saa tehdä.

Miksi meillä sitten on maailmassa ylipainoisia ihmisiä tai vankilat pullollaan henkirikoksen tehneitä? Miksi jätevedet edelleen valuvat vesistöihin puutteellisesti puhdistettuina? Miksi ihmiset lakkoilevat vaikka pääministeri kertoi selvin sanoin, miksi meidän on säästettävä ja jokaisen siihen osallistuttava?

Insinöörin on opittava viestimään asiansa ihmisiä oikeasti kiinnostavalla tavalla.

Entinen USA:n suurlähettiläs Bruce Oreck tiivisti mainiosti suomalaisen tutkimuksen haasteen: “When you come home tired, you’d rather look at cat videos than puzzle over the state of the world. Science needs to bend into something more entertaining.” Teknisen faktatiedon tuputtamisen sijaan meidän on opittava kertomaan asioita viihdyttävämmin ja selvätajuisemmin. Informaatiotulva on tavalliselle kuluttajalle niin ylitsevuotavan ahdistava, että suojellakseen omaa mielenterveyttään hänen on helpompi katsella netistä tanssivia valaita kuin vaikkapa pohtia omien kulutustottumustensa vaikutuksia ympäristön rappiotilaan. Meidän on kyettävä sallimaan asioiden yksinkertaistaminen ja sietämään omasta mielestämme tyhmiä kysymyksiä, kommentteja ja vastarintaa.

Mitä eroa on insinöörillä ja syövällä?
Syöpä kehittyy.

Onko näin? Olemmeko oman ajatusmaailmamme kahleissa niin tiukasti, että putoamme kehityksen kelkasta?

Haastan kaikki tämän kirjoituksen lukeneita (niin insinöörejä kuin ei-insinöörejä) jättämään tältä illalta kissavideot väliin ja miettimään tarinan, joka ILMAN AMMATTISLANGIA kertoo vaikkapa tärkeimmästä saavutuksesta työssäsi. Tarinaa ei tarvitse kirjoittaa mihinkään saati julkaista, ihan pelkkä antautuminen mielikuvituksen vietäväksi riittää. Hei insinöörit, ei se ole huono juttu joskus vähän hullutellakin!

PS. Insinöörivitsit ovat hauskoja ja osuvia. Mutta ei-insinööri-ystäväni mukaan ne eivät kuitenkaan koske naisia. Pjuuh!