Kuukausi takaperin olin vieraana YLE:n aamu-tv:ssä keskustelemassa lääkeaineiden vaikutuksesta Itämeren eliöihin. Kymmenminuuttisen pläjäyksen voit katsoa YLE Areenasta. Sittemmin olen saanut tasaisesti yhteydenottoja toimittajilta lääkeaineiden ympäristöhaitallisuuteen liittyen. Kokosin tähän kirjoitukseen aiheesta usein kysyttyjä kysymyksiä sekä tietysti myös vastaukset näihin.

MITÄ LÄÄKKEITÄ ITÄMEREEN PÄÄTYY?

Jätevesien lääkeainekirjo on yhtä laaja kuin apteekeissa eli jätevesiin päätyvät lopulta kaikki aineet, joita kurkusta alas menevät tai ihon läpi imeytyvät. Kolme ainetta voidaan nostaa esimerkkiaineiksi, sillä nämä on listattu EU:n vesipolitiikkaan liittyviksi tarkkailuaineiksi, joita jäsenmaiden on velvoitettu tarkkailtavan ympäristön vesissä. Aineet ovat:

– tulehduskipulääke diklofenaakki, jota käytetään esimerkiksi kipugeeleissä,

– synteettinen estrogeenihormoni etinyyliestradioli (EE2), jota on e-pillereissä sekä

– luontaisesti erittyvä hormoni estradioli (E2) , jota käytetään myös hormonikorvauslääkkeissä.

MIKSI NÄMÄ KOLME OVAT VALIKOITUNEET?

Nämä kolme ovat valikoituneet pitkän tarkasteluprosessin lopputuloksena, kun on otettu huomioon niiden käyttömäärät, ympäristöön päätyvät määrät sekä haitalliset ympäristövaikutukset.

Diklofenaakin heikko lenkki on jätevedenpuhdistus, jonka se läpäisee lähes kokonaan, koska se ei juuri biohajoa. Hormonit taas ovat biohajoavampia, mutta niiden haitalliset vaikutukset aiheutuvat ympäristössä jo niin alhaisissa pitoisuuksissa, että ympäristöriskin on todettu esiintyvän.

MITÄ NÄMÄ AINEET AIHEUTTAVAT ITÄMEREN ELIÖILLE?

Hormonien vaikutukset ovat varmasti laajimmin tutkittuja ja tiedetään, että jo todella pienissä pitoisuuksissa koiraskaloilla alkaa ilmetä naaraskalan piirteitä. Ja kuten ihmisissäkin estrogeenit vaikuttavat lisääntymiskykyyn, niin sama ilmiö näkyy kaloilla.

Diklofenaakin vaikutukset ovat selvästi moninaisemmat ja mielestäni ongelmallisimmat vaikutukset ovat tälläkin aineella havaittu kaloissa. Erityisesti munuaisten rakenteelliset häiriöt ja siitä johtuvat mahdolliset munuaisten toimintahäiriöt on huolestuttavimpia. Ja nämä on havaittu jo sellaisissa pitoisuuksissa, joita ympäristöstä ollaan mitattu. Nyt puhutaan siis 1-10 miljoonaa kertaa pienemmistä pitoisuuksista kuin mitä ihmisten lääkehoidossa käytetään.

MITÄ TARKOITTAA PRIORITEETTIAINE?

Euroopan Unioni listaa noin kuuden vuoden välein päivittyvässä direktiivissä sellaisia aineita, joiden on todettu aiheuttavan riskiä vesistöjen eliöille. Näitä aineita kutsutaan prioriteettiaineiksi. Jos aine on listattu EU:n vesipolitiikkaan kuuluvaksi prioriteettiaineeksi, asetetaan sille aina ympäristölaatunormi eli raja-arvo vesistössä. Tätä arvoa ei saa ylittää. Lisäksi prioriteettiaineiden pääsyä ympäristöön tulee vähentää parhaan käyttökelpoisen tekniikan ja parhaan käytännön mukaisin toimenpitein.

Prioriteettiaine voidaan listata myös vaaralliseksi aineeksi, jos se on kertyvä, pysyvä tai toksinen. Tällaisen aineen päästöjä vähennetään tällöin usein EU-tasolta asettamalla käyttökieltoja tai –rajoituksia.

MITÄ TARKOITTAA TARKKAILUAINELISTA?

Syksyllä 2013 julkaistussa prioriteettiaineista säätävässä direktiivissä lanseerattiin uusi lista, joka kulkee nimellä ’watch list’ eli tarkkailuainelista. EU:n jäsenmaat ovat velvoitettuja aloittamaan näiden aineiden vesistötarkkailut vuoden sisällä siitä, kun lopullinen lista julkaistaan. Tämä tehdään siksi, että EU-tasolla saataisiin korkealaatuista mittausdataa näiden aineiden esiintymisestä jatkotarkastelun tueksi.

Tällä hetkellä asiassa ollaan hieman myöhässä ja odotettavissa on, että monitoroinnit alkaisivat ensi vuoden loppupuolella. Aineita tarkkaillaan maksimissaan neljän vuoden ajan, jona aikana komission on tehtävä päätös siitä, poistetaanko aine kokonaan tarkastelusta vai ehdotetaanko sitä esimerkiksi prioriteettiaineeksi. Aineita voidaan tarkkailun jälkeen ehdottaa prioriteettiaineiksi, mutta se ei ole yksin komission tehtävissä vaan jokaisen jäsenvaltion on se myös hyväksyttävä.

KENELLÄ ON VASTUU?

Vastuu ei voi kokonaisuudessaan olla kenelläkään yksittäisellä taholla, koska lääkeaineet ovat yksi länsimaisen yhteiskunnan hyvinvoinnin kivijalka. Kysymys on siis ennen kaikkea yhteiskunnallinen. Lisäksi on muistettava, että lääkkeiden lisäksi ympäristöön päätyy ihmisen toiminnan tuloksena tuhansia muitakin kemikaaleja. Kyse ei siis ole vain yksittäisten aineiden poistamisesta vaan kemikalisaation hillitsemisessä laajemmin.

Omia näkemyksiäni vastuiden ja velvollisuuksien jakamisesta:

– Lääketeollisuuden puolelta toivoisin enemmän panostusta julkisen tiedon tuottamiseen itsenäisesti tai esimerkiksi tukemalla alan tutkimustoimintaa.

– Viranomaisilta (EU- ja standardisointijärjestöistä) toivoisin näkemystä siihen, millaisia vaikuttavuusmittauksia (toksisuustestejä) meidän tulisi jatkossa käyttää lääkeaineiden ympäristövaikutusten arviointiin. Perinteiset menetelmät eivät tällä hetkellä tunnu siihen soveltuvan, joten tutkimuspuolella esiintyy melko villiäkin toimintaa sen suhteen.

– Lääkäreiltä toivoisin erityisesti tarkempaa keskittymistä lääkeannosten määräämiseen sekä päällekkäisten lääkitysten välttämiseen. Enemmän voisi myös olla käytössä kokeilupakkaukset, jolloin potilaalle uutta lääkettä kokeiltaessa ei kaappiin jäisi vajaita pakkauksia. Lääkärit voisivat myös muistuttaa potilaita palauttamaan käyttämättömät ja vanhat lääkkeet apteekkiin.

– Kuluttajilta peräänkuulutan lääkkeiden oikeaoppista hävittämistä apteekeiden kautta sekä asenteen, että lääkkeitä syödään tiettyyn sairauteen, ei esimerkiksi varmuuden vuoksi.

– Jätevedenpuhdistamot ovat viimeinen piste, josta aineet voidaan saada kiinni ennen niiden päätymistä vesistöihin. Tekniikathan meillä on jätevedenpuhdistusta tehostaa poistamaan myös lääkeaineita, mutta se tietenkin maksaa. Jos tähän mennään jossain vaiheessa, tulee tietenkin kysymykseen se, kuka maksaa. Sveitsissä jätevedenpuhdistamoita aletaan saneeraaman niin, että tietyt lääkeaineet poistuisivat siellä 80 %:sti. Sveitsin valtio maksaa kustannuksista 75 % ja loput maksaa jätevedenpuhdistamo.

MITÄ PAHIMMILLAAN VOI TAPAHTUA?

Pahimmillaan kemikalisoituminen yleisimminkin voi johtaa lajien sukupuuttoon kuolemiseen ja tätä kautta koko ekosysteemin tasapainon järkkymiseen.